Tämä blogi on perustettu Helsingin normaalilyseon UE1 kurssin Raamattu-osion opiskelua varten (Portti I, luvut 15-18). Blogiin kirjoittavat kurssin opiskelijat ja opettaja.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Uusi testamentti
Vastaa kaikkiin kohtiin: a) Mitä ovat evankeliumit? b) Mikä on niiden merkitys Uudessa testamentissa?
Tehtävän laatija: Antti
c) Mitkä ovat synoptiset evankeliumit? Miksi niitä nimitetään siten?
Evankeliumit ovat Jeesuksesta kirjoitettuja ¨elämänkertoja¨, mutta ne kuvaavat enemmän sitä, mikä merkitys Jeesuksen toiminnalle ja opetuksille annettiin kuin sitä, mitä Jeesus teki ja sanoi. Markuksen, Matteruksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan synoptisiksi evankeliumeiksi, koska niiden jäsentely ja sisällöt muistuttavat toisiaan. Kaikilla on kuitenkin omat erityispiirteensä.
a)Evankeliumit (eli ilosanoma) ovat Uuden testamentin neljä kirjaa, jotka kertovat Jeesuksen elämästä, hänen tarinoistaan, opetuksistaan, kuolemasta ja ylösnousemuksestaan. Ne on koottu suullisen ka kirjallisen perimätiedon pohjalta jälkikäteen.
b) Kertoa Jeesuksen elämästä ja jakaa hänen opetuksiaan
c) synoptiset evankeliumit ovat Uuden Testamentin kolme ensimmäistä evankeliumia: matteuksen, markuksen ja luukkaan evankeliumit. Ne kaikki kertovat Jeesuksen elämästä samasta näkökulmasta.
Evankeliumit muodostavat suurimman osan Uudesta Testamentista. Ne kertovat Jeesuksen elämästä ja levittävät hänen opetuksiaan kuin flunssaa. Suuret evankelistat kokosivat ne kertomaan ihmisille totuuden elämästä, kuolemasta ja sen sellaisesta. 42. Ihan totta! Niin sanotut synoptisen evangeliumit ovat niin sanotun Uuden Testamentin niin sanotusti kolme ensimmäistä kirjaa. Suuret kirjallisuuden nimet: Matteus, Markus ja Luukas ovat ne kirjoittaneet (ja ne tulee kirjoittaa isolla, harmi ettei fonttia voi säätää). Nämä kaikki kuvaavat Jeesuksen elämää samalta näköalatasanteelta, jossa myydään kahvia.
Eetu, Iiro Suuri Tiennäyttäjä (ihan Nikon kiusaksi) ja Niko (henkisenä tukena, mokoma laiskuri, ei tehnyt mitään, mokomakin ja vielä haukkui muita)
a) Tekstejä, joissa käsitellään Jeesus Kristusta, hänen opetuksiaan ja tekojaan ja kuolemaa. Tarkoittaa ilosanomaa. b) Neljä tärkeintä evankeliumia on valittu Uuteen Testamenttiin. c) Yhteisnimitys Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeille. Ne sisältävät samankaltaisia tekstejä, osa sanasta sanaan. Tämän takia on päätelty, että koska Markuksen evankeliumi on vanhin, muut ovat käyttäneet sitä lähteenään tai sitten kaikilla kolmella on ollut jokin muu yhteinen lähde. Sana synoptinen tulee siitä, koska tekstit ovat niin samankaltaisia ja etenevät samalla lailla, että niitä voisi lukea rinnakkain.
a) Raamatussa olevaa kristinuskon alkuaikana syntynyttä kirjaa ,jossa kerrotaan jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta
VastaaPoistab) Niillä julistettiin kristillistä sanomaa kansoille.
c) Ne ovat uuden testamentin kolme ensimmäistä evankeliumia. Matteuksen-, Markuksen- ja Luukkaan mukaan.
- Ne kaikki kertovat jeesuksen elämästä samasta näkökulmasta.
- Martin ja Michael
Evankeliumit ovat Jeesuksesta kirjoitettuja ¨elämänkertoja¨, mutta ne kuvaavat enemmän sitä, mikä merkitys Jeesuksen toiminnalle ja opetuksille annettiin kuin sitä, mitä Jeesus teki ja sanoi.
VastaaPoistaMarkuksen, Matteruksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan synoptisiksi evankeliumeiksi, koska niiden jäsentely ja sisällöt muistuttavat toisiaan. Kaikilla on kuitenkin omat erityispiirteensä.
Valtteri
Synoptiset evankeliumit eli Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan aevankeliumit jotka ovat keskenään saman katsomuksen omaavia.
VastaaPoistaAntti
a)Evankeliumit (eli ilosanoma) ovat Uuden testamentin neljä kirjaa, jotka kertovat Jeesuksen elämästä, hänen tarinoistaan, opetuksistaan, kuolemasta ja ylösnousemuksestaan. Ne on koottu suullisen ka kirjallisen perimätiedon pohjalta jälkikäteen.
VastaaPoistab) Kertoa Jeesuksen elämästä ja jakaa hänen opetuksiaan
c) synoptiset evankeliumit ovat Uuden Testamentin kolme ensimmäistä evankeliumia: matteuksen, markuksen ja luukkaan evankeliumit. Ne kaikki kertovat Jeesuksen elämästä samasta näkökulmasta.
Iina, Heikki ja Miikka
Evankeliumit muodostavat suurimman osan Uudesta Testamentista. Ne kertovat Jeesuksen elämästä ja levittävät hänen opetuksiaan kuin flunssaa. Suuret evankelistat kokosivat ne kertomaan ihmisille totuuden elämästä, kuolemasta ja sen sellaisesta. 42. Ihan totta!
VastaaPoistaNiin sanotut synoptisen evangeliumit ovat niin sanotun Uuden Testamentin niin sanotusti kolme ensimmäistä kirjaa. Suuret kirjallisuuden nimet: Matteus, Markus ja Luukas ovat ne kirjoittaneet (ja ne tulee kirjoittaa isolla, harmi ettei fonttia voi säätää). Nämä kaikki kuvaavat Jeesuksen elämää samalta näköalatasanteelta, jossa myydään kahvia.
Eetu, Iiro Suuri Tiennäyttäjä (ihan Nikon kiusaksi) ja Niko (henkisenä tukena, mokoma laiskuri, ei tehnyt mitään, mokomakin ja vielä haukkui muita)
a) Tekstejä, joissa käsitellään Jeesus Kristusta, hänen opetuksiaan ja tekojaan ja kuolemaa. Tarkoittaa ilosanomaa.
VastaaPoistab) Neljä tärkeintä evankeliumia on valittu Uuteen Testamenttiin.
c) Yhteisnimitys Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeille. Ne sisältävät samankaltaisia tekstejä, osa sanasta sanaan. Tämän takia on päätelty, että koska Markuksen evankeliumi on vanhin, muut ovat käyttäneet sitä lähteenään tai sitten kaikilla kolmella on ollut jokin muu yhteinen lähde. Sana synoptinen tulee siitä, koska tekstit ovat niin samankaltaisia ja etenevät samalla lailla, että niitä voisi lukea rinnakkain.
Jenna