maanantai 21. tammikuuta 2013

Vanha testamentti


Kerro alkukertomuksista ja tulkitse niitä. 

Tehtävän laatija: Ella

3 kommenttia:

  1. Alkukertomukset sijaitsevat ensimmäisessä Mooseksen kirjassa(Genesis=synty). Alkukertomusten tarkoitus on vastata elämän perimmäisiin kysymyksiin olemassaolostamme ja suhteestamme Jumalaan. Alkukertomukset käsittävät tarinat luomisesta, paratiisista, veljessurmasta, vedenpaisumuksesta ja Babylonin tornista.

    VastaaPoista
  2. Ensimmäisessä alkukertomuksessa kerrotaan maailmansynnystä järjestelmällisesti. Se tapahtui kuudessa päivässä. Ensin luotiin valo ja lopuksi ihminen. Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi. Kertomuksessa ihmiset on tarkoitettu Jumalan kuvaksi ja Jumala kuvataan järjestyksen ylläpitäjänä.

    Toinen kertomus kertoo, että aluksi mies muovataan maan tomusta. Tämän jälkeen luodaan muu luomakunta ja viimeisenä miehen kylkiluusta hänelle kumppaniksi nainen. Kertomuksessa kuvataan myös paratiisia.

    Ensimmäisessä kertomuksessa luomakunnan järjestys on hierarkinen ja sitä johtaa Jumalan tahto. Muut maalliset olennot ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia.

    Toinen kertomus korostaa miehen asemaa enemmän kuin ensimmäinen. Nainen kuvataan miehen avustajana ja toissijaisena henkilönä. Hänen arvonsa ei ole yhtä suuri kuin miehen. Ihmiset ovat muuta luomakuntaa korkeammalla.

    - Peppi Heini Iiris Annika

    VastaaPoista
  3. Alkukertomuksia on 2. Ensimmäisen mukaan maailma luotiin 6 päivässä. Ensiksi valo, ja viimeisenä mies ja nainen Jumalan kuvaksi. Toisessa kertomuksessa mies tulee maan tomusta ennen muuta, ja lopulta miehen kylkiluusta luodaan nainen. Tässä tekstissä pohditaan myös ihmisen rajoja sekä vastuuta. Juulia L.

    VastaaPoista